Riddari ja Strömsö-villapaita
Moikka kaikille,
Ihanaa, että meille tulee aina uusia innostuksen kohteita ja osa vanhoista klassikoista nousee esiin.
Lankavalinnat herättävät meissä aina paljon kysymyksiä ja jopa kiihkeitä tunteita, joten päätin avata usein kysyttyjä asioita Riddarista ja Strömsö-neulepaidasta. Nämä samat ohjeet pätevät kaikkiin islantilaisneuleisiin ja oikeastaan ihan kaikkeen neulomiseen.
Mikä lanka sopii Riddariin ja mikä lanka sopii Strömsö-villapaitaan?
Ohjeissa ovat valmiiksi annettuina Riddariin Istexin Lettlopi ja Strömsö-neuleeseen sen lisäksi myös DROPSin Karisma. Niitä käytetään sujuvasti toistensa ohjeisiin. Asia ei kuitenkaan ole täysin yksinkertainen, koska näissä langoissa samaa on juoksevuus eli 50 g / 100 m, mutta tiheys on eri.
Lettlopi kuuluu Aran-vahvuisiin lankoihin eli DROPSin lankaryhmään C ja Karisma DK-vahvuisiin lankoihin eli lankaryhmään B.
Kuitenkin juuri näissä kahdessa ohjeessa on paljon hyppelyä näiden kahden langan välillä.
Eli Lettlopin korvaajaksi suoraan käyvät Filcolana Peruvian, Drops Nepal, Drops Alaska, Drops Air, Drops Big Merino, (Novita 7-veljestä - on kylläkin sukkalanka).
Mitä sitten pitää ottaa huomioon?
Tiheys, ja silmukkamäärä eli tee mallitilkku. KÄÄK, sitähän ei kukaan haluaisi tehdä...
Keskivertoneuloja saa Lettlopista 4,5 mm puikoilla 18 s = 10 cm ja Karismasta 4 mm puikoilla 21 s = 10 cm.
Joten, kun lähdet hakemaan oikeaa tiheyttä, niin valitse ohjeen lankaa lähimpänä tiheydeltään oleva lanka ja säädä sitten puikkokokoa = 0.5 mm puikon koon vaihto vaikuttaa 1 silmukan verran per 5 cm. (2 s / 10 cm).
Jos tiheytesi poikkeaa näistä, voit joko lähteä säätämään työtapaasi (suositus) rennompaan tai tiukempaan suuntaan, jolloin työnteko helpottuu jatkoa ajatellen. Tai tehdä mallitilkkua ja hakea oikeaa tiheyttä. Esim. itselläni on nk. hyvin normaali vyötetiheys, jolloin en enää mallitilkkuja tarvitse vaan voin lähteä suoraan kutomaan tai tehdä yllä olevan laskukaavan mukaisia muutoksia ohjeesta riippuen.
On mahtavaa, että meillä on kotimaisia ja ulkolaisia suunnittelijoita, jotka näkevät kovan vaivan neuleohjeen valmiiksi saattamisessa. He järjestävät mallineuleiden tekijät, tai tekevät ne kokonaan itse. Suorastaan hikoilevat sanojen, lyhennysten ja mitoituksien kanssa, jotta me kaikki saisimme parhaan mahdollisen neulekokemuksen. Sekä ottavat vastaan valtavan palautevyöryn.
Mitä enemmän neulot eri suunnittelijoiden töitä sitä enemmän opit heidän neulepersoonallisuudestaan. Ja kehityt samalla myös itse. Opit myös helposti näkemään, jos ohjeen tiheyteen käytetty puikkokoko poikkeaa kovasti vyötetiheydestä tai omasta käsialastasi. Kuitenkin, jos tällaista näkemystä ei vielä ole, niin suosittelen käyttämään ohjeen mukaisia puikkoja. Siinä on neuleen suunnittelijalla voinut olla jo valmiiksi meille pureskeltuna jokin juju.
Eli ei muuta, kuin neuletiheys, puikkokoko ja mallitlkku haltuun, niin kyllä se siitä ratkeaa.
Mukavia käsityöhetkiä kaikille ja nauttikaa myös valmiista työstä käyttämällä sitä ahkerasti!
-Pauliina
P.S. En lähde tässä nyt avaamaan neuleen tai mallitilkun viimeistelyä enkä luettelemaan eri lankoja. Olkoon se teille kotitehtävänä.
Alla muutama kysymys langoista, jotka kaikki sopivat Riddariin ja Strömsö-neulepaitaan.
1) Onko 7-veljestä Aran vai DK-vahvuinen lanka, sen juoksevuuden ollessa 50 g / 100 m?
2) Entä Rowanin Felted Tweed juoksevuuden ollessa 50 g / 175 m tai DROPS Sky juoksevuudella 50 g / 190 m?
3) DROPS Air on Aran-vahvuinen lanka ja tiheys 5 mm puikoilla on 17 s per 10 cm. Voinko käyttää sitä Riddarin tai Strömsö-paidan tekoon?
Vastaukset: 1) Aran 2) Molemmat kuuluvat DK-lankaryhmään. Tarvitset niitä huomattavasti ohjetta vähemmän, koska niiden erilaisesta tuotantotekniikasta ja materiaalista johtuen niissä on paljon enemmän metrejä. 3) Kyllä voit. Neuleesta tulee ihanan pehmeä, mutta tiivis. Pohdi, tarvitseeko puikkokokoa pienentää puolella mm:llä.
Otan mielelläni esimerkkikuvia vastaan tämän tekstin tueksi. Laitan ne tämän tekstin jatkoksi, jotta kaikki saisivat apua ja tukea valinnoilleen ja silmäkarkkia upeista töistä.
Voit lähettää kuvan WhatsAppilla numeroon 0409111066 ja viestiin käytetty lanka ja puikkokoko sekä tekijä ja kuvan ottaja. Kiitokset jo etukäteen!
*****
Edit 10.2.2026 Vertailu
Lettlopi 4.5 mm = 18 s / 10 cm vs. Karisma 4.0 mm = 21 s / 10 cm
Strömsö- neuleen vartalon silmukkamäärä L-koossa on 194 ja siitä tulee ohjeen tiheydellä 107,7 cm vartalonympärykseksi. Tämä pätee helposti Lettlopin kanssa, mutta jos käytössä on Karisma 4.0 mm puikoilla L-koosta tuleekin: 194 s / 2,1 = 92,4 cm ja se vastaa taas kokoa S.
Jos vaihdat Karismaan standardia isommat puikot eli 4.5 mm tulee tiheydeksi 19 s / 10 cm saat vartalonympärykseksi 102,1 cm joka vastaa noin kokoa M.
Muuta huomioitavaa: Liian harva neulos lisää neulepinnan hankausta ja lisää neuleen pilliintymistä. Samoin jos vaihdos kohdistuu kaapelikierteiseen lankaan esim. Merino Extra Fineen, niin neule myös venyy huomattavasti enemmän ja samoin tämän nyppyyntyvyys kasvaa ja käyttöaika lyhenee. Tavallaan näiden väärien vaihdosten vuoksi moni pettyy lankaan ja laittaa huonon tuloksen sen syyksi, vaikka kyseessä on epähuomiossa tehty väärä langan ja ohjeen yhdistäminen.
Jos kuitenkin haluat tehdä esim. L-kokoisen Strömsö-neuleen Karismasta, niin valitse koko XXL, 4 mm puikot ja muista, että horisontaaliset linjat otetaan tästä koosta, mutta kaikki vertikaalit eli pystysuuntaiset linjat ja niiden mitat otetaan oman koon kohdalta.
Lisäksi pari asiaa: Islantilaisia neuleita -kirja on ihan huippuhyvä, mutta on neulekoiltaan kauttaaltaan liian pientä, eikä vastaan suomalaista vaatekokostandardia. Ja nyt on paljon tarjolla ohjeita ja kirjoja, jotka nojaavat toisten ohjeisiin ja näin syntyy kierre joka ei katkaise alkuperäisten ohjeiden virheitä vaan toistaa niitä.
Uuden neuleen suunnittelun tulee aina lähteä käyntiin kaavojen piirtämisestä joko paperille tai digitaalisesti, mallitilkun tekemisestä ja sen viimeistelystä, standardineuletiheyksistä, sarjoittamisesta, senttimetrien muuntamisesta silmukoiksi jne.
*

Strömsö-villapaita: Lanka DROPS Karisma sävyt 76, ja 01.
Kokonaispaino 575 g, josta kuvioväri 64 g. Puikot 3.75 mm, hihoissa 3,5 mm. Taituri Pirjo (elämänsä ensimmäinen villapaita) <3
*****






*****